4. elokuuta 2013

LAISKOTTELUA

 
Sängyllä liian jännä kirja, uusi tyynynpäällinen ja söpö kamerakammoinen kisu. Pitkästä aikaa kaverina myös lempparilakalla kesäisiksi huijatut varpaat.
 
Tajusin vasta tänään kääntää seinäkalenterin kuvan elokuulle. Elokuu= koulualkaaääkpaniikki+ tuunainakipeeksi. Ylppäristressi vaivaa, mutta silti en opiskele. Vaikka tiedän, että se kannattaisi. Oon jotenkin tuudittautunut siihen tietoon, että ensimmäisessä jaksossa on vain kaksi hassua kurssia. Ja oikeastaan myös toisessa. Ja kolmannessa. Laiska minä.

Hankin tänään tulevan vuoden koulukirjat, ja ei vitsit niitä tuli kuitenkin paljon! Matikankirjat aiheuttaa mulle päänsäryn pelkällä olemassaolollaan. Kertauskurssin kirja on ihan liian paksu, läski, täynnä tavaraa. Terveystietoakin pitäisi päntätä (ja kunnolla), sillä päätin kirjoittaa senkin. Vaikka olen käynyt vain yhden kurssin. Mitähän siitäkin tulee.
 
Luettujen et-kirjojen pino on edelleen huomattavasti lukemattomien pinoa matalampi (lue= yksi kirja luettu kesäkuussa, ei mitään hajua, mitä se käsitteli). Mutta ehkä tieto painuu mun päähän, jos nukun kirja tyynyn alla. Tai sängyn alla. Tai no, pitäisi ensin etsiä ne kirjat.

Mutta sitä ennen pitää vielä pari päivää keräillä voimia ja pisamia ja nauttia vikoista kesäpäivistä.

Liisi

6 kommenttia:

  1. Ei vitsi miten upeita kuvia! Ihana blogi:)

    Pcture Me

    VastaaPoista
  2. eikä toi kissa, kuolin just söpöyden yliannostuksesta! :D Ja ihan hirmusen kiva blogi sulla, upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Ei vitsi mite nää kaikki sun kuvat on hienoja!:o Mut pakko sanoo et jos säätäisit tän blogin kokoo sillee et ei tarvii 'selata' tuonne sivulle päin:> Mut tosi upee blogi jäin lukijaks!

    VastaaPoista
  4. Joo täytyypi säätää sitä! Pitää vaan varata aikaa, kun kuvat pitää kans ladata uuteen kokoon:) Mutta teen sen tässä joku päivä! Kiitos paljon ja tervetuloa lukijaksi!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!