MODEL Emilia Leppälä
Nää(kin) kuvat on otettu jo kesäkuussa, vasta nyt sain muokkaushommat valmiiksi ja kuvat ulos. Huh miten hidasta hommaa!
Oltiin jo keväällä suunniteltu kuvaavamme Emilian kanssa pastellivärit ja tekokukat -aiheella hänen käydessään Helsingissä, mutta valitettavasti vettä satoi kaatamalla ja kuvaukset piti silloin perua. No, kesäkuisena kuvauspäivänäkin ilma oli todella pilvinen, mutta säästyttiin onneksi sateelta ja löydettiin tosi kiva kuvauspaikka! Kaikin puolin onnistunut session siis.
Kohta alkaa meikän opiskelut ja nyt vikalle lomaviikolle onkin luvassa paljon kuvailua. Muokkausrumbakin etenee päivä päivältä, onneksi. Oon myös löytänyt aivan upeita malleja, joiden kanssa yhteistyötä odotan innolla! Ja kuvausideoitakin putkahtelee joka päivä lisää! Ja uusia kuvauskeikkoja! Kaikkea kivaa siis luvassa kuvausrintamalla.
Uutta ja jännää on tiedossa myös blogissa! Mua on aina ärsyttänyt bloggaajat, jotka vihjailee jostain, mutta ei voi kertoa koko asiaa. Sellaset salamyhkäset. Nyt oon itse samanlainen enkä kerro enempää, muahhahhaa:D
Oon myös pohtinut ajatusta, että tekisin tänne enemmän henkilökohtasempaa postausta, kuvia päivästä ja asusta yms. Mitäs olisitte tällasesta muutoksesta mieltä? Useemmin postauksia ja saisitte tietää jotain meikäläisestäkin:p Vaikka vihaan sanaa lifestyle niin se olisi varmaan paras termi tätä ideanpoikasta kuvaamaan.
Kommenttia kehiin!
♥
ps oon huomannut viljeleväni ihan liikaa huutomerkkejä!!

nää sun kuvat on aina ihan hullun upeita !
VastaaPoistaKiitos Elisa!:)<3
PoistaKuvissasi on aina niin kauniita yksityiskohtia ja niissä on omanlaisensa tunnelma, joka vie mennessään. Huomaan aina uuden postauksen tultua oikein odottavani, mitä olet tällä kertaa keksinyt. Olisi kiva nähdä ja kuulla vähän enemmän myös kuvaajasta kameran takaa. :)
VastaaPoistaVoi kiitos, tosi ihana kuulla!:):)
PoistaKommaan nyt tähän kun toi kysymyspostaus ei ookkaan uusin enään :)
VastaaPoistaOnks sulla lisäsalama :o Mikä? :) Millasis tilanteis käytät sitä (vai ymmärsinks jotain väärin xd)? Ja et ole tyhmä, kun et tiedä mikä picture control on, se on vähän turhakin. Mut siis jos valitset picture control asetuksist vaikka värikkään niin kuvat on värikkäämpiä (yllätys :D) ja neutraalissa sit laimeemmat.
oot paras <3
Ei siis ole omana salamaa, se oli lainassa:) En yleensä käytä ollenkaan salamaa, tollon oli ns pakko kun piti saada hämärässä hyviä kuvia:D Ja sitten mulla on kaksi studiosalamaa/valoa, niitä tietysti aina käytän jos kankaan edessä kuvaan... Mitä tosin en ole hetkeen tehnyt.
PoistaOokei, en ollu kuullukaan tollasesta!:p
Kiitti!:9<3
Muutokset kuulostavat hyviltä, tee ihmeessä jos sua vaan kiinnostaa!
VastaaPoistaJeps täytyy miettiä tätä vielä!:)
PoistaJes parhaimmat kuvat sulta kyllä mun makuun tähän asti! Tuo kukkasysteemi on tosi siisti ja nuo heijastuskuvat. Ihanan pelkistetty mallin meikki, kaikki vaa perfect! Lifestyle ja enemmän Liisistä kuulostaa kivalta, vaikken mikään asupostausten suurifani olekaan :)
VastaaPoistaWou kiitoksia!! Ihana saada tämmöstä palautetta<3 Joo en itekään oo mikään asukuvien suurin ystävä mutta mietin just siltä kannalta että onko tää vähän tylsää kun laitan vaan kuvia aina enkä itestäni oikeen mitään:D
Poistaäly maikeita kuvia!! :)
VastaaPoistaKiitos paljon!:)
Poistaihania kukkaiskuvia♥ olisi kyllä kiva jos tekisit välillä noita henkilökohtaisempiakin postauksia, niin pääsisi paremmin näkemään millainen ihminen siellä oikein kirjoittelee! :) päivän asut kuulostaa myös hyvältä!
VastaaPoistaKiitos Tuuli!<3 Joo mietiskelen vielä asiaa mutta kiva kuulla että kannatusta löytyis!:)
PoistaJuu tee ihmeessä enemmän itsees liittyviä postauksia, täällä olis ainakin yks niistä kiinnostunut! :) Ja upeita kuvia taas kerran!
VastaaPoistaKiitos kovasti kivasta kommentista!:):)
PoistaTodella upeita kuvia ja upea malli! Musta ainakin olisi lukea myös henkilökohtaisempia postauksia :)
VastaaPoistaKiitos, oli mahtava malli kyllä taas:)) Ja kiva että löytyis kiinnostusta!:)
PoistaTosi hienoja kuvia!! Mun mielestä tää olis hyvä pitää vaan valokuvausblogina, saattais mennä vähäsen sekavaksi jos välillä ois näitä mallikuvia ja välillä lifestylepostauksia...
VastaaPoistaps. sairaan siistit noi heijastuskuvat!
Kiitokset!:) Mietin kanssa tota pointtia, toi on ihan totta. Mietintämyssy sauhuaa!
PoistaToi tokavika kuva on ehdottomasti mun lemppari! :)
VastaaPoistaIhana kuulla, kiitos Minja!:):)
PoistaMusta noi muutokset kuulostaa ainakin kivalta! sulla on aina upeita kuvia mutta ois kyllä kiva kuulla joskus enemmän mitä sulle kuuluu jne. :)
VastaaPoistaIhana että tällaselle löytyy kiinnostusta, voisihan sitä ainakin kokeilla!:)
PoistaIhana muokkaus noissa 4 ja viimeisessä kuvassa! Ja muutenkin upeita kuvia, niinkun aina :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti!:))
PoistaSun kuvat on tosi upeita! :)
VastaaPoistaOi kiitos!:):)
Poistaaiva ihania kuvia taas, nuo sävyt ja kukat ja kaikki! :D jotenki tykästyin tuohon viimeseen eniten. :)
VastaaPoistawww.tiia-valokuvaa.blogspot.com
Kiitos paljon Tiia!!:)<3
PoistaVau, tosi upeita kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti!:))
PoistaOlisikohan siinä ajatusta, että tekisit lifestyle-juttuja varten oman blogin?
VastaaPoistaTällöin ne, jotka ovat kiinnostuneita vaikkapa siitä, mitä blogin pitäjä on syönyt aamiaiseksi ja minkänimisiä kavereitaan hän on päivän aikana tavannut ja mitä uutta on viimeksi hankittu vaatekaappiin jne. muita äärimmäisen ”kiinnostavia” juttuja, voisivat niitä löytää omasta osoitteestaan.
Vastaavasti ne, joita kiinnostavat vain hienot valokuvat, voisivat edelleen vierailla tässä tutussa osoitteessa.
Onhan sekin vaihtoehto, tosin luulen etten jaksaisi päivää kauemmin kahta blogia pyörittää!:D Ymmärrän kuitenkin ettei kaikkia kiinnosta mun aamupalat yms niin sen kannalta toi olis toimiva:)
PoistaPs hienoja kuvia voi ottaa myös arjesta!:D
Totta, myös arjesta voi ottaa hienoja kuvia. Varsinkin ajan kuluessa arkisista kuvista voi tulla varsin mielenkiintoista tietystä ajanjaksosta kertovaa materiaalia.
PoistaEnkä lainkaan yllättyisi, jos nimenomaan Liisi fiksuna ja hauskanoloisena likkana osaisi tehdä ”maailman ensimmäisen” oikeasti kiinnostavan lifestyle-tyyppisen blogin. ;-)
voi miten ihania kuvia ja ihana blogi:)♥!!
VastaaPoistamillaisia blogeja itse seuraat täällä? Olis kiva tietää :D
ihania kuvia! ♥
VastaaPoistakuvissa ärsyttää se, kun suu auki joka ikisessä kuvassa
Aivan uskomattomia kuvia! Mä harvoin löydän valokuvablogin, jossa itse pitäisin valokuvia erityisen hyviä tai yksinkertasesti henkeäsalpaavina. Tiedän joitain, ketä pitää valokuvablogia, ja luulee olevansa hyviä, ja kehtaa pyytää rahaa kuvistaan. Ketä vaan voi käyttää kameraa, mutta sun kuvista näkee että sä osaat käyttää sitä ja valotukset yms on kohdillaan. Uusi lukija ilmottautuu! :)
VastaaPoistaJos sisustusblogit kiinnostaa niin tsekkaa http://bytiahenriikka.blogspot.fi
Henkeäsalpaavia nämä kuvat!! vau!
VastaaPoistahttp://iinaneloa.blogspot.fi/
Aivan mahtavia kuvia sulla ! <3 :)
VastaaPoistaHei, ajattelin tulla kertomaan, että pääsit viiden parhaan joukkoon blogini "linkkaa blogisi"-postauksessa.:) Palautetta blogista ja muut blogit löytyy uusimmasta postauksestani!:)
VastaaPoista